Happy, for once!

Elämän karut kävyt on alkanu pehmenemään : ) Nyt olen ollut täällä Vaasassa kolmisen kuukautta ja tuntuu tosi hyvältä. Kavereitakin on tullut jopa. Uusi harrastuskin on tarttunut mukaan! Siitä ajattelin siis raapustaa tänään.

Eli siis karate. Tarkemmin sanottuna Koruy Uchinadi. Jo ennen kun tulin tänne, aloin selailla kaikkia kamppailulajiseurojen sivustoja ja Vaasan Karateklubi oli senverran lähellä asuinpaikkaa, että en voinut vastustaa kiusausta! Mahtavia ihmisiä ja oon huomannu, että useimmilla kamppailulajiharrastajilla jotka oon tavannu - varsinkin vähän edistyneemmillä - on ihanan rento asenne ja muutenkin rauhallisia tyyppejä : ) Ite kyllä oon vähän ehkä varautunut ihmisiä kohtaan, joten kestää vähän aikaa ennenkuin alkaa rentoutumaan täysin.

Eilen oli keltaisen vyökoe. Oli tosi outoa kun en loppujenlopuksi ees jännittänyt sitä! Jotenkin se sellanen terve jännitys oli pois, toisaalta kiva ettei ala hirveesti hermoilemaan, mutta toisaalta se adrenaliini olis välillä tarpeen. Fiilikset noin muuten oli tosi hyvät ennen ja jälkeen kokeen, paremminkin olisi voinut mennä, kuten aina, mutta olin kyllä suht tyytyväinen. Kehujakin jopa tuli ;) Lantionkäytöstä nimittäin. Ilmeisesti judotaustasta on jotain hyötyä. Gedan barai taaksepäin on vielä vähän vaikea hahmottaa ja kaikkia pieniä mokia tuli kyllä, mutta kai tuo muuten ihan hyvällä mallilla on. Tänään sitten ekaa kertaa yleisiin treeneihin.. ja viikonloppuna pikkujoulut..

Tuli vaan hirveä ikävä entistä seuraa. Judotausta siis löytyy: Aloitin 13 -vuotiaana ja enemmän vähemmän oon pyöriny siellä siitä asti. Ei mitenkään hirvittävän tavoitteellisesti, mutta silti. Siinä seurassa on kyllä kaikki kohdallaan ainakin minulle, koska haluan treenaamisen olevan myös hauskaa. Ja pienessä seurassa hauskuutta löytyy koska kaikki tuntee toisensa. Legendaarisia läppiä tullut ja paljon inside-juttuja ;) Hyviä kavereita, ja sellaisia ihmisiä, että tietää, että niihin voi luottaa vaikka mikä olisi. : ) Tosi tärkeä juttu mun elämässä koko seura. <3 

Nyt pitää alkaa henkisesti valmistautua tunnille menoon.. Sekä jäätymiseen tuossa välillä. Luultavasti taas kiva tunti tulossa :D Hyvä opettaja ainakin ;)

-A-

Vain elämää, ei sen enempää

Päätin sitten aloittaa elämäni (mikä se on) selostamisen julkisesti. Ihan niinkuin ketään kiinnostaisi.

Tällähetkellä elämä on ihan hyvässä mallissa. Viime viikolla elämä ei näyttänyt valoisalta. Olin kärttyisä ja turhautunut tiuskin ihmisille, eikä mistään tullut mitään. Perjantaina olin jo epätoivoinen, sain juuri edellisenä iltana tietää, että koko kesän odottamani Porin Sonisphere festari olikin jo seuraavana viikonloppuna. Eikä tietenkään lipusta tai kyydistä ollut tietoakaan.

Illalla sain liput, auton käyttööni, ja pakkasin kiireesti tavaroita seuraavalle päivälle. Nukkumisesta ei tietenkään tullut mitään.

Festarit olivat aivan mahtavat. Hyvä fiilis koko ajan vaikka yksin jouduinkin olemaan. En ikävä kyllä tunne ihmisiä jotka olisivat vapaaehtoisia tekemään äkkilähdön Poriin kuuntelemaan erittän laadukasta musiikkia. Ihmiset kun eivät aina ole samaa mieltä laadukkaan käsitteestä. Toisaalta on rentouttavaa antaa vaan mennä eikä tarvitse huolehtia mitä muut ajattelee. Saa huutaa, hyppiä ja sekoilla, eikä kukaan tunne sua, joten kaikki katsovat sut täysin normaaliksi.

Yön nukuin autossa linkkiaseman parkkipaikalla. Sunnuntai olikin sitten mun taivas. Iron Maiden - suoraan sanottuna elämäni suurin musikaalinen rakkaus - tulisi lavalle. Eikä sitä edeltävätkään huonoja olleet.

Nestehukkaa, nälkiintymistä, kipeitä alaselkiä ja jalkoja. Taisi olla tuttu tunne kaikille kymmenestä asti eturivissä olleille. Oli se kaiken tuskan arvoista. Tippa tuli linssiin. Miten musiikki voikaan olla niin ihanaa.