Well, it's Chtistmas! Again..

As all sensible Finnish people probably know, it' s Christmas, the time of happiness, peace and joy. The Christian celebration of the birth of Jesus combined with the ancient Germanic celebration of the darkest day of teh year (yule) and the day of St Nicholas. The declaration of the Christmas Peace in Finland on the other hand dates back to the Middle Ages. The Finnish Nuuttipukki a character from the Kekri fertility tradition, might also come by for food and drink.

Maybe once it was that.

Now: Disney!!! Consumption!!! By expensive presents for your darling little prats that are already spoiled for good! "DAAADY I want a new Nintendo game!" "Well of course my boy, anything you wish for". Yeah, well I'm an eternal cynic but unfortunately that's what Christmas seems to be nowadays for most people. I wonder what it will look like when the next generation is the one giving presents. Do they realize what's important in the world? Or do they just by stuff...?

At the end of the day people are not supposed to get all they want. It's life, so suck it up kids! :D

Teh end of Avautuminen....

Vain elämää, ei sen enempää

Päätin sitten aloittaa elämäni (mikä se on) selostamisen julkisesti. Ihan niinkuin ketään kiinnostaisi.

Tällähetkellä elämä on ihan hyvässä mallissa. Viime viikolla elämä ei näyttänyt valoisalta. Olin kärttyisä ja turhautunut tiuskin ihmisille, eikä mistään tullut mitään. Perjantaina olin jo epätoivoinen, sain juuri edellisenä iltana tietää, että koko kesän odottamani Porin Sonisphere festari olikin jo seuraavana viikonloppuna. Eikä tietenkään lipusta tai kyydistä ollut tietoakaan.

Illalla sain liput, auton käyttööni, ja pakkasin kiireesti tavaroita seuraavalle päivälle. Nukkumisesta ei tietenkään tullut mitään.

Festarit olivat aivan mahtavat. Hyvä fiilis koko ajan vaikka yksin jouduinkin olemaan. En ikävä kyllä tunne ihmisiä jotka olisivat vapaaehtoisia tekemään äkkilähdön Poriin kuuntelemaan erittän laadukasta musiikkia. Ihmiset kun eivät aina ole samaa mieltä laadukkaan käsitteestä. Toisaalta on rentouttavaa antaa vaan mennä eikä tarvitse huolehtia mitä muut ajattelee. Saa huutaa, hyppiä ja sekoilla, eikä kukaan tunne sua, joten kaikki katsovat sut täysin normaaliksi.

Yön nukuin autossa linkkiaseman parkkipaikalla. Sunnuntai olikin sitten mun taivas. Iron Maiden - suoraan sanottuna elämäni suurin musikaalinen rakkaus - tulisi lavalle. Eikä sitä edeltävätkään huonoja olleet.

Nestehukkaa, nälkiintymistä, kipeitä alaselkiä ja jalkoja. Taisi olla tuttu tunne kaikille kymmenestä asti eturivissä olleille. Oli se kaiken tuskan arvoista. Tippa tuli linssiin. Miten musiikki voikaan olla niin ihanaa.